Tuoreimmat ralliuutiseni Jari-Matti & Miikka Työkaluni Ford Focus RS WRC ralliauto Kilpailukauteni 2008 Rallivuosieni kuvagalleria Hyppää jousilleni! Vauhdikas rallihistoriani Yhteistyökumppanini Mediapankkini javascript:void() Ota yhteyttä ja kannusta!
 
 
 
 
 

2.11.2008 - Hirvonen ja Latvala toivat Fordille kaksoisvoiton

Sebastien Loeb ei sortunut virheisiin rankkasateen siivittämällä Japanin rallin päätösetapilla. Ranskalainen toi Citroen-ajokkinsa maaliin kolmantena ja sinetöi historiallisen viidennen perättäisen kuljettajien maailmanmestaruuden.

- Olen todella onnellinen, että tämä viikonvaihde on ohi. Olosuhteet olivat uskomattoman vaikeat, Loeb huokaili maalissa.

Sunnuntaina reittiä runteli rankkasade. Etapilla oli yhdeksän erikoiskoetta, joista neljä ajettiin kahdesti. Toisella ajokerralla ek:t olivat niin uraisia, vetisiä ja mutaisia, että jo niiden läpiajaminen oli haaste.

Fordin Mikko Hirvonen uusi Japanissa viimevuotisen voiton, mutta menetti otteen MM-tittelistä. Ero Loebiin ennen kauden päättävää Walesin rallia on 10 pistettä, joten Loeb voittaa mestaruuden kauden MM-voittojen määrällä, jos hän keskeyttäisi Walesissa, ja Hirvonen nousisi voitolla tasapisteisiin.

Kuin olisi joessa ajanut

Toiseksi Japanissa ajoi Hirvosen Ford-tallitoveri Jari-Matti Latvala. Tallin kaksoisvoitto varmisti, että taistelu tallien mestaruudesta jatkuu joulukuussa Walesissa. Citroen johtaa kisaa 11 pisteellä ennen Fordia.

Latvala nousi päivällä parhaimmillaan vajaan viiden sekunnin päähän Hirvosesta, mutta varmisteli tiimin päätöksellä iltapäivällä tallin kaksoisvoittoa. Maalissa tallitoverien eroksi jäi 31,1 sekuntia.

- En ole koskaan ajanut vastaavissa oloissa. Toisella ajokerralla sieltä ei paikoin olisi päässyt etuvedolla edes läpi, Latvala muisteli.

- Iltapäivällä mekin jouduttiin yhdessä paikassa peruuttelemaan.

Voitto Walesissa Loebin seuraava haaste

Japanin rallissa varmistunut maailmanmestaruus teki Sebastien Loebista kaikkien aikojen menestyneimmän ralliautoilijan. 34-vuotias ranskalainen ei ole vain lajin ainoa viisinkertainen maailmanmestari, hän on myös voittanut enemmän MM-ralleja (46) kuin kukaan muu.

Loebin seuraava haaste on voittaa kuluvan kauden MM-sarjan päättävä Walesin ralli ja kohentaa samalla yhden kauden MM-rallivoittoennätys yhteentoista. Britannian MM-rallia Loeb ei ole koskaan voittanut, vaikka onkin ajanut voittoon peräti 18 eri MM-rallissa. Sekin on ennätys lajissaan.

- En osaa sanoa, onko tämä titteli sen hienompi kuin muutkaan. Parhaat muistot tulevat aina liittymään ensimmäiseen mestaruuteeni. En silti sano, että tähän jotenkin tottuisi, Loeb tuumi.

Kaikkien aikojen mestaruustilastossa Loeb ohitti nelinkertaiset mestarit Juha Kankkusen ja Tommi Mäkisen, mutta ei halua nostaa itseään kaikkien aikojen ykköseksi.

- Vertailut nykyisten ja entisten kuljettajien välillä eivät toimi. Minulla on ollut vuodesta 2003 lähtien hyvä ja luotettava auto, jolla on voinut voittaa kisoja. Monilla entisillä kuljettajilla ei ole ollut samaa tilannetta, Loeb tuumi kesällä Uuden-Seelannin rallin jälkeen.

Pyörähdys säikäytti

Viidennen mestaruutensa Loeb sinetöi Japanin mutaisissa ja vaikeissa oloissa järkevällä ajolla. Hän ei pyrkinyt taistelemaan rallin voitosta.

- Halusin varmistaa MM-tittelin täällä, jotta voin ajaa Walesissa ilman paineita, se teki viikonvaihteesta pitkän ja raskaan, Loeb tunnusti.

Aivan ongelmaton Loebin varman päälle ajo ei ollut. Hän selvisi säikähdyksellä viimeistä edellisen erikoiskokeen pyörähdyksestä, kun ajokki karkasi liukkaalla tiellä hänen hallinnastaan.

- Ajoin viittäkymppiä, kun auto lipesi. Keli oli aivan uskomaton, Loeb huokaili.

Ei rohkein, mutta järkevin

Vastustajiensa silmissä Loeb on kuljettaja, joka taistelee enemmän maailmanmestaruudesta kuin jokaisen ek:n tai rallin voitosta.

- Henri Toivonen oli poikkeuksellisen rohkea kuljettaja. Siinä vertailussa Loeb ei pärjää, mutta minun silmissäni hän on kaikkien aikojen järkevin kuljettaja, joka osaa säädellä vauhtiaan ja ajaa hiljaa silloin kuin tarvitaan, Jari-Matti Latvala sanoo.

- Loebista puhuttaessa ei kannata unohtaa hänen kilpaurheilutaustaansa. Entisenä telinevoimistelijana hänellä on pitkä historia lajista, jossa käsien, jalkojen ja silmän yhteispelin on toimittava, Latvalan kartturi Miikka Anttila muistuttaa.

Mikko Hirvonen ei löydä vähien virheiden lisäksi Loebista yhtä ainoaa asiaa, joka nostaisi ranskalaisen muiden yläpuolelle.

- Jos on viisi mestaruutta, miehessä täytyy olla jotakin poikkeuksellista. Ei tuollainen määrä MM-voittoja tule vahingossa, Hirvonen sanoo.

Kuudes mestaruus tavoitteena

Sveitsissä asuva Loeb on puhunut jo tovin halustaan kilpailla enemmän radalla. Puheita tulkittu niin, että hetki, jolloin hän siirtyy ralleista sivuun, ei ole kaukana.

- Minulla on sopimus Citroenin kanssa kaudesta 2009. Mitä tapahtuu sen jälkeen, sitä en osaa sanoa, Loeb totesi aiemmin tänä vuonna.

Lopputulokset Japanin MM-ralli:
1. M Hirvonen/J Lehtinen FIN Ford Focus RS 3hr 25min 03.0sec
2. J-M Latvala/M Anttila FIN Ford Focus RS 3hr 25min 34.1sec
3. S Loeb/D Elena FRA Citroen C4 3hr 27min 33.6sec
4. C Atkinson/S Prévot AUS Subaru Impreza 3hr 28min 45.4sec
5. P-G Andersson/J Andersson SWE Suzuki SX4 3hr 30min 15.9sec
6. T Gardemeister/T Tuominen FIN Suzuki SX4 3hr 31min 12.4sec
7. M Wilson/S Martin GBR Ford Focus RS 3hr 32min 08.3sec
8. P Solberg/P Mills NOR Subaru Impreza 3hr 38min 22.9sec
9. F Villagra/J Perez Companc ARG Ford Focus RS 3hr 40min 43.8sec
10 D Sordo/M Marti ESP Citroen C4 3hr 42min 11.5sec
 
Aikaisemmat uutiseni löydät uutisarkistosta
 
   
Jari-Matti Latvalan kotisivut on suunnitellut ja toteuttanut Plopcrew Productions - Digitaalisen median tuotantostudio - www.plopcrew.net